Videopelaamisen historiassa on enemmän kuin muutama mielenkiintoinen tarina - ja kuten niin monilla muillakin elämänalueilla, nämä tarinat siitä, mitä "melkein tapahtui" tai "olisi voinut olla", ovat yleensä rikkaampia kuin sen tosiasiallisen tilanne, joka oli. Niistä monista tarinoista on yksi, joka on myyttinen 90-luvun aikakauden pelaajille: The Nintendo Playstation.
Laite suunniteltiin olevan Sony-lisäosa Super Nintendoon vuoden 1992 ympäri, ja se tarjoaa pelaajille tuon ajan "vallankumouksellisen" CD-tekniikan - levyt, joihin mahtuu paljon enemmän tietoa kuin tavallisessa Nintendon pelikasetissa. Parin sadan prototyypin valmistumisen jälkeen idea Nintendo Playstationista romutettiin, ja Sony jatkoi CD-tekniikan muuttamista ensimmäiseksi Playstationiksi, kun taas Nintendo kiinni kasetimuodossa N64-pelikonsoliinsa. Nyt, 23 vuotta myöhemmin, yksi mies on löytänyt ullakolleen todellisen Nintendo Playstation -prototyypin, ja jakaa tämän löytön pelimaailman kanssa.
Kyseessä on Denverin asukas Dan Diebold, joka löysi Nintendo Playstation -yksikön vanhempiensa kodin ullakolla Philadelphiassa, Pennsylvanian alueella. Dieboldin (Polygonin kautta) mukaan: "Löysin sen pari vuotta sitten", Diebold kertoi minulle tänään puhelinhaastattelussa. "Isälläni oli se ullakollaan."
Koska skeptisyys pyrkii hallitsemaan nykypäivää, on ollut kysymyksiä siitä, onko tämä monimutkainen väärennös vai ei. Dieboldin selitys, kuinka hänen perheensä sai yksikön hallussaan, vaikuttaa kuitenkin riittävän uskottavalta. Monikulmion mukaan :
Danin isä Terry Diebold työskenteli ylläpitomiehenä Advanta Corporation -nimisen yrityksen palveluksessa vuosina 2000-2009. Mahdollisuuksien mukaan Olaf Olafsson, silloinen 35-vuotias fyysikko ja myydyin kirjailija, oli yhtiön presidentti. yhtiö. Olafsson sattui myös olemaan Sony Interactive Entertainmentin entinen toimitusjohtaja, joka on vuonna 1991 perustettu Sony-yksikkö muun muassa PlayStationin luomiseksi ja markkinoille saattamiseksi. Juuri Olafssonin aikana Sony pyrki luomaan suhteen Nintendoon luodakseen oheislaitteen, jonka avulla Super NES voisi pelata CD-pelejä. Yhtiö kehitti myös Sony-merkkisen laitteen, joka toistaisi sekä SNES-pelejä että SNES-CD-pelejä.
Pukkuminen kulutuselektroniikan näyttelyssä vuonna 1991 hajosi yritykset toisistaan, mutta vasta kun 200 Play-aseman prototyyppiä luotiin.
Poistuttuaan Sonysta, Olafsson meni töihin Advantaan. Vuonna 2009 Advanta teki konkurssihakemuksen.
"Kun he menivät konkurssiin, yritys käski isäni heittämään joukon paskaa ulos", Dan Diebold sanoi. "Kun hän siivoi huoneita, hän löysi tämän laatikon."
Sisällä mikä näytti olevan SNES Play Stationin prototyyppi.
"Hän piti sieltä joukon tavaroita", Dan Diebold sanoi. "Isälläni on tonnia vanhoja järjestelmiä ja paskaa. Hän pitää kaiken."
Tuo anekdootti muistuttaa vanhaa sanontaa siitä, kuinka yhden ihmisen roska voi olla toisen aarre; tässä tapauksessa aarre, jota monet miehet näyttävät haluavan, mikäli tarina on kerännyt Redditille, on merkki. (Tätä kirjoitettaessa) Diebold ei ole vielä yrittänyt käynnistää järjestelmää, koska hänen on ensin hankittava sopiva virtajohto. Konsolin mukana on myös patruuna ja CD, mutta ilman virtaa sen kytkemiseksi päälle, mainitun levyn ja patruunan sisältö on tuntematon.
Oman kokemukseni perusteella sekä N64: n että Playstation 1: n suhteen voin henkilökohtaisesti sanoa, että Sonyllä oli oikea eteenpäin suuntautuva ajatus jo vuonna 1992. Playstation varjosti N64: n melkein kaikilla tavoilla, jotka voin muistaa pelaajina; itse asiassa taaksepäin katsottuna se oli oikeasti haarukka tiellä, jolla Nintendo alkoi pudota suosioni ikäisteni (ylimpien teini-ikäisten) kanssa. N64: n jälkeen en koskaan palannut Nintendoon merkittävää konsoliostosta (anteeksi Game Cube ja Wii) - kruunun sai Playstation 2: n ja XBoxin levypohjainen pelaaminen.
Kuinka erilaista asiat olisivat olleet, jos Japanin kaksi suurta peliyhtiötä olisivat löytäneet yhteisen kannan? Arvaa, ettemme koskaan tiedä, mutta toivomme, että Dan Dieboldin kautta saamme ainakin hauskaa katsoa, mitä he kerran tekevät.
